keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

#onnellinen

Mulla on ollut paljon erillaisia muutoksia mun elämässä viimeisen kuukauden aikana ja haluisin kirjottaa nyt yhdestä. Puoli viikkoa sitten kun yritin mennä nukkumaan, enkä saanut mitenkään unta, niin yöllä puoli neljältä alkoi sit syvälliset pohdinnot elämästä.
Mä käyn Etelä-Tapiolan lukiota, jossa on suhteellisen kovat paineet opiskelun kannalta. (Heitetään mm. läppää siitä kuinka fysiikan 2 kurssi on pakollinen etiksessä.) Ysiluokalla väitetään, että lukio antaa 3 vuotta lisää aikaa pohtia sitä miksi haluaa valmistua, mutta oikeasti koko väite on huijausta, koska ekana vuonna pitää päättää mitä kursseja ottaa. Mulla on ollut sellanen kriisi siis siitä että mitä kirjotan. Alkuperäinen idea oli että lukisin pitkän matikan kemian ja fysiikan.
Sitten niillä aamun ensimmäisillä tunneilla tajusin että oikeasti en mä halua kirjottaa niitä. Ei musta tule onnellinen jos käytän mun seuraavat kaksi vuotta päntäten ilman vapaa aikaa, menisin yliopistoon pänttäämään lisää, sitten ammattiin jossa pyörittelisin niitä iänikuisia kaavoja. Miks mun pitäisi elää niin että rakentaisin tulevaisuudesta onnellisen kun voin olla onnellinen joka päivä?
Mun tavoitteena on siis elää tätä tulevaisuuden onnellisuutta jo tänään. Oon ruvennu haastamaan itseeni esim. niin että mul on 6viikon meikkitauko (3viikkoo menny tai jotain (ihan sikan tekee mieli tehä meikkipostaus mut ei pysty liian hapokast)), ja käytän sen ajan mitä käyttäisin meikkaamiseen tai niitten pesemiseen johonki fiksumpaan niinku esim annan sen Jumalalle. Pyrin hymyilemään kaikille ja yritän piristää mun ympärillä olevia ihmisiä. Mä pystyn chillaa ja olla iloinen sen takii että lopetin stressaamisen. Töitä pitää tehdä mutta ne ei saa viedä mun ajatuksia. Muutenkin pitää hemmotella itseään aina välillä, olla sponttaani ja tehdä kaikkee outoo mikä hämmentää ihmisiä, ja muistaa se kaikki outo mitä on tehnyt koska ei oo mitään järkee elää jotain hetkee jos ei muista sitä. Eihän sillon periaattees oo ees eläny sitä hetkee jos ei muista et on eläny jos kukaan nyt yhtään ymmärsi.. :D Onnellisuus on elämänasenne..?
#onnellinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti